Kurssit toteutetaan pääasiassa viikonloppuisin, mutta arkipäivänäkin voit saattaa saada NahkaJaakon ohjaaman kurssin - kysy ajoissa, niin saattaa sinulle järjestyä aikaa
KURSSIT
NahkaJaakon pajalle on mahdollista tulla minikurssille tai varsinaisella kurssille oppimaan nahkakäsityön taitoja. Kurssit ovat käytännönlöheisiä eivätkä piittaa nykyajan pedagikiikasta - sinä tulet pajalle oppipojaksi. jokaisella kurssilla tehdään oma nahkainen tuote, joka sopii kurssin pituuteen ja taitotasoosi.
Koska minusta on hauska tehdö nahkakäsitöitä, uskon että muutkin ovat samaa mieltä. Tässä harrastuksessa yhdistyy taide, täsmällisyys ja kärsivällisyys. Nahka ei anna yhtään virhettä anteeksi ja siksi on aina edettävä tietyn protokollan mukaan.
Koska olen itse opetellut tämän käsityötaidon, käyttäen saatavilla olevia kirjoja ja internettiä, haluaisin antaa nahkakäsitöistä kiinnostuneille keräämääni tietoa ja taitoa. Siksi olen halukas kouluttamaan minikursseilla ja varsinaisilla kursseilla muita ihmisiä. Kannaattaa muistaa, että jo 10 vuotias voi olla todella taitava nahan käsitteljä, kunhan on vain innostusta ja kurinalaisuutta - niinpä aikuisetkin pystyvät oppimaan tämän alan saloja.
VALITSE SINULLE SOPIVA KURSSI
kursseja on rajoitetusti ympäri vuoden - varaa omasi ajoissa
Ilmoittaudu mukavalle kurssille ja opit uutta!
0407380227